Yritystoiminta ja työllisyys
Metsäteollisuus on muutoksista huolimatta merkittävä toimiala Itä-Suomen metsäkeskusalueilla. Metsäsektorin arvonlisästä Kaakkois-Suomessa merkittävin osuus muodostuu massa- ja paperiteollisuudessa, kun taas Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa painottuu metsätalouden osuus.
Puutuoteteollisuuden osuus koko maan metsäsektorin bruttokansantuotteesta on noin 16 % luokkaa. Itäisten metsäkeskusten alueella puutuoteteollisuudella on keskimäärin muuta maata suurempi merkitys ja eniten merkitystä sillä on aluetalouteen Pohjois-Karjalassa. Etelä-Savon valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä vaneri- ja levyteollisuus on mittava järeän puun käyttäjä. Koko maan puunkäytöstä Itä-Suomen osuus on 43 %. UPM-Kymmenen Savonlinnan vaneritehtaan koivuvanerilinjan uudistamisen jälkeen se tulee olemaan maailman nykyaikaisin koivuvanerin tuotantolinja.
Itä-Suomen kiinteiden puupolttoaineiden käyttö perustuu pääosin metsähakkeen, teollisuuden puutähdehakkeen, sahanpurun, kuoren ja muiden kiinteiden puupolttoaineiden käyttöön. Metsähakkeen osuus on ollut noin kolmannes ja sen käyttö on ollut viime vuosina kasvussa.
Metsähakkeen nykyinen käyttö on Etelä-Savossa korkealla tasolla ja korjuupotentiaali suhteessa ennakoituun käyttöön on valtakunnan suurin. Alueen metsäenergiavarat mahdollistaisivat metsähakkeen käytön nelinkertaistamisen. Lähivuosina puuperäisten polttoaineiden merkittävä käytön lisääminen alueen omassa energiantuotannossa on vaikeaa, sillä alueen suuret energiatuotantolaitokset ovat pitkälti rakennettu ja osuuden kasvattaminen nykyisissä biolämpövoimaloissa on teknistaloudellisesti haastavaa.
Itä-Suomen bioenergia-alan toimijakenttä koostuu useista toimijoista kuten esimerkiksi energia- ja metsäyhtiöistä, korjuu-, kuljetus-, käsittely- ja käyttövaiheen laitevalmistajista, tutkimus-, koulutus- ja neuvontaorganisaatioista sekä eri maakunnissa toimivista bioenergia-alan verkostoista yrityksineen ja muine toimijoineen.
Työllisyys
Metsäsektori työllistää n. 3 % Suomen työvoimasta, mutta Itä-Suomessa osuus on 6-7 % luokkaa. Metsäsektorin työvoima itäisessä Suomessa on kehittynyt kaksijakoisesti. Metsätalouden toimihenkilöiden määrä on säilynyt suurin piirtein ennallaan, mutta metsäteollisuuden työvoima on vähentynyt.
Etelä-Savon metsäsektori työllistää kaikkiaan runsaat 4 000 henkilöä, metsätaloudessa ja puunkorjuussa n 1700 henkilöä ja puunjalostuksessa n 2400 henkilöä. Näiden lisäksi tulee puun kaukokuljetuksessa työskentelevät henkilöt.
Etelä-Savon metsäohjelma 2012-2015 kokonaisuudessaan PDF-tiedosto
Metson elinympäristökohtainen toteuttamisohjelma Etelä-Savossa PDF-tiedosto




