Osaaminen
Metsäalan koulutuksen kehittäminen maakunnan luonnonvara-alan oppilaitoksissa ollut 2010 alkaen erityisen panostuksen kohteena. Työvoimapula ja oppilasrekrytoinnin vaikeudet on tunnistettu ja maakunnan oppilaitosten kehittämistyö on käynnistetty.
Maakunnan metsänomistajiaon tavoitettu neuvonnalla vuoden 2010 aikana erittäin hyvin. Tilaisuuksia ovat järjestäneet kaikki metsälliset toimijat ja usein yhteistyössä keskenään. Perinteisiä neuvonta-ja koulutusteemoja ovat olleet verotus, puukauppa ja metsien hoito, mutta entistä enemmän on järjestetty myös metsätilojen sukupolvenvaihdoksia edistäviä tilaisuuksia. Metsäammattilaisia on koulutettu ajankohtaisten teemojen merkeissä ja varsinkin metsätilojen hallintaan liittyviä valmiuksia on lisätty. Hanketoimintaa on jatkettu vilkkaasti lähinnä tiedonvälitys-ja koulutushankkeina.
Metsänomistajien neuvonnan ja koulutuksen tavoite on aktivoida metsänomistajia hoitamaan ja käyttämään metsäomaisuuttaan. Tiedotusta on siirretty vähitellen verkkoympäristöön, mutta painetulla sanalla on edelleen vankka sijansa. Metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset ja metsäteollisuus julkaisivat omia asiakaslehtiään. Metsänhoitoyhdistyksillä ja puunostajilla oli myös metsällisiä kesätapahtumia, joissa viihteen lomassa jaettiin tietoa ja neuvoja.
Metsäoppilaitoson tarjonnut metsänomistajille mahdollisuuden suorittaa metsätalousyrittäjän ja metsämestarin ammattitutkinto. Näille tutkintokursseille on osallistunut runsaasti aktiivisia metsänomistajia. Erityisesti naismetsänomistajat ovat olleet runsaslukuisesti näillä pitkäkestoisilla kursseilla mukana.
Kouluyhteistyössä suurin vuotuinen tapahtuma on Metsäyhdistyksen järjestämä Metsävisa. Maakunnassa Metsävisan järjestelyissä ovat olleet metsäkeskus ja puutavarayhtiöt. Metsäkeskuksen Nuorten MetsäPolku-hankeon tavoittanut vuoden 2010 aikana yli 1 400 koululaista. Kaikkiaan metsätoimijoiden kouluyhteistyössä on ollut mukana lähes 5000 koululaista ja 100 opettajaa.
Erittäin merkittävää on Suomen Metsämuseo ja tietokeskus Luston tarjoamat ja jatkuvasti kehitetyt palvelut lasten ja nuorten metsä-ja luontotiedon lisäämiseen.
Metsäkeskus on tehnyt aktiivista yhteistyötä Joensuun yliopiston kanssa. Tuleville luokanopettajille järjestetään vuosittain metsäopetusta, johon kuuluu luentojen lisäksi maastoretki. Koulujen metsä-ja luonto-opetuksen kehittämisessä on Joensuun Yliopisto ollut merkittävä uusien avauksien tekijä.




