Yritystoiminta ja työllisyys
Metsätalouden talous- ja työllisyysvaikutukset onlaskettu Metsäntutkimuslaitoksen panos-tuotosmallilla. Tarkastelujakso on 2008-2015. Laskennan lähtötietoina ovat olleet ainespuun hakkuutavoite 3,65 milj. m3/v ja energiapuun hankintatavoite
450 000 m3.
Energiapuun hankinnan ja käytön tavoitteet perustuvat Kainuun bioenergiaohjelmaan 2011-2015. Puutuoteteollisuuden tuotannon arvona 2015 on käytetty Kainuun puutuoteteollisuuden kehittämisohjelman tavoitetta. Kainuun puutuoteteollisuuden liikevaihto oli 164 M€ vuonna 2008. Sahat tuottivat liikevaihdosta noin 60 % ja jatkojalostus 40 %. Viennin osuus liikevaihdosta oli kolmannes.
Toimiala työllisti 768 henkilöä. Metsätalouden tuotanto energiapuun hankinta
mukaan lukien kasvaa 43 M€ ja puutuoteteollisuuden 56 M€, jolloin vuonna 2015 koko metsäsektorin tuotannon arvo on 509 M€. Metsätalouden työllisyys vähenee kasvavasta energiapuun hankinnasta huolimatta työn tuottavuuden kehityksen
vuoksi 15 henkilötyövuotta mutta puutuoteteollisuuden kasvaa 130 henkilötyövuotta. Kokonaisuutena Kainuun metsäsektorin työllisyys pysyy ennallaan, ollen 1858 henkilötyövuotta vuonna 2015, mikäli puutuoteteollisuuden ja energiapuun hankinnan kasvutavoitteet savutetaan.
Metsäsektorin välillinen työllisyysvaikutus oli vuonna 2008 lähes 800 henkilötyövuotta. Tavoitteiden saavuttaminen lisää välillistä työllisyysvaikutusta
220 henkilötyövuotta. Mikäli Kainuussa hakataan Metsäntutkimuslaitoksen
arvioima suurin kestävä ainespuun hakkuumäärä 4,1 milj. m3/v, metsätalouden tuotanto kasvaa 55 M€ ja toimialan ulkopuolella 9 M€ ja arvonlisäys kasvaa 43 M€. Työllisyys heikkenee metsätaloudessa 136 henkilötyövuotta ja toimialan ulkopuolella 18 henkilötyövuotta.




