Metsänhoito ja metsänparannus

Metsänhoitotöiden tavoitteista jäätiin kaikissa työlajeissa, vaikka aktiviteetti olikin suhteellisen hyvä. Metsänviljely notkahti heikon hakkuuvuoden 2009 takia. Uudistamisrästien määrä on Kainuussa perinteisesti ollut vähäinen. Taimikon ja nuoren metsän hoidon työmäärä pieneni 12 % ja metsäohjelman tavoitteesta jäätiin viidennes. Vuosien 2007 - 2008 työmäärä oli tavoitteen mukainen.

Yksityismetsien ongelmana on edelleen taimikoiden varhaishoidon vähyys ja nuorten metsien hoidon painottuminen ensiharvennusmetsien käsittelyyn. Valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan taimikon hoidon määrä ja tarve ovat kuitenkin yllättävän hyvin tasapainossa. Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien laatu parani edelleen. Hyvien ja tyydyttävien taimikoiden osuus nousi 83 %:sta 85 %:iin ja nuorten kasvatusmetsien vastaava osuus kohosi 75 %:sta 78 %:iin. Valtaosa nuorista metsistä on kuitenkin laadultaan tyydyttäviä.

Suometsien kunnostusojitusten tulos 6547 ha on vuosikymmenen heikoin ja tavoitteesta tehtiin vain 53 %. Talvi oli puunkorjuun kannalta erinomainen ja suometsiä hakattiin markkinatilanne huomioon ottaen hyvin. Metsäteiden perusparannukset lisääntyivät 25 % ja tulos 486 km ylittää lievästi metsäohjelman tavoitteen. Yhteistyö Metsähallituksen ja UPM Metsän kanssa sujuu hyvin ja yleinen huoli yksityisverkon heikentymisestä helpottaa yhteishankkeiden kokoamista. Puuhuoltorahoitusta on Kainuussa käytetty niukasti, mutta tahti näyttää paranevan vuoden 2011 puolella. Yksityismetsien kemeravarat on Kainuussa käytetty 100 %:sti useana vuonna peräkkäin. Kysyntää on nyt selvästi yli vahvistetun työohjelman ja vuodesta 2011 tulee kriittinen ellei lisärahoitusta saada.

Uppdaterad: 21.12.2011 10:51