Yritystoiminta ja työllisyys

Metsäsektorin työpaikkojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana puunkorjuun koneellistumisen sekä työmenetelmien ja puunjalostuksen teknisen kehityksen takia. Metsäsektorin suorat työpaikat ovat vähentyneet viime ohjelmakaudella noin 4000 työpaikasta noin 3200 työpaikkaan. Tilastokeskuksen mukaan metsätalouden työpaikat ovat vähentyneet vuoden 1995 runsaasta 1900 työpaikasta vuoteen 2009 mennessä noin 1300 työpaikkaan. Edellä esityissä luvuissa ovat mukana vain metsäsektorin suorat työpaikat tilastokeskuksen luokitteluperusteilla. Luvuista puuttuvat puutavaran maantiekuljetuksen työllisyysvaikutukset sekä metsäsektorin välillisesti tuottamat työpaikat.

Vaikka metsätalous tarjoaakin pääasiallisen toimeentulon vain kohtalaisen harvalukuiselle metsänomistajajoukolle, se antaa kuitenkin lisäansioita monille niin tilalla kuin sen ulkopuolella asuville metsänomistajille. Usein metsä toimii metsänomistajan pankkina, jota hyödynnetään suurempien investointien tarpeisiin.

Yksityismetsätalouden liiketulos vaihteli päättyneellä ohjelmakaudella puun myyntimäärien ja kantohintojen mukaan. Liiketulos oli paras huippusuhdanteen aikana vuonna 2007 ja matalin vuonna 2009. Vuonna 2007 liiketulos (65 milj. euroa) oli kolminkertainen vuoden 2009 tulokseen verrattuna (kuva 12). Metsänhoidon kokonaiskustannukset ovat nousseet tasaisesti koko ohjelmakauden. Liiketuloksen vaihtelu vuosittain kuvastaa hyvin sitä, että metsätalouden harjoittaminen on hyvin pitkäjänteistä toimintaa, jossa paras liiketulos saavutetaan turvallisimmin myymällä puuta ja tekemällä metsänhoitotöitä tasaisesti.

 

Uppdaterad: 14.12.2011 00:48