Osaaminen
Metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistysten järjestämiin
koulutustilaisuuksiin osallistui vuoden 2010 aikana 14000 henkilöä.
Määrä vastaa lähes kolmeneljäsosaa metsänhoitomaksua maksavista
metsänomistajista. Kannattaa huomioida, että yksi metsänomistaja on
voinut osallistua useaan tilaisuuteen. Myös eri organisaatioiden
tilastoinnissa voi olla osin päällekkäisyyttä. Määrä ohjelmakauden suurin
ja metsäohjelman tavoitteen mukainen.
Metsänomistajien neuvonnan ja koulutuksen tavoite on aktivoida
metsänomistajia hoitamaan ja käyttämään metsäomaisuuttaan.
Metsäkeskukset julkaisevat kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää
asiakaslehteä. Myös isoimmilla metsänhoitoyhdistyksillä on omat
asiakaslehtensä tai ne julkaisevat yhdessä muiden
metsänhoitoyhdistysten kanssa yhteistä lehteä. Suurimmilla puuta
ostavilla yhtiöillä on lisäksi omat asiakaslehtensä.
Metsäammattilaisille järjestettiin koulutusta mm. muinaisjäännöksistä.
Koulutukseen osallistui 70 Lapin metsäammattilaista.
Kouluyhteistyössä suurin vuotuinen tapahtuma on Suomen
metsäyhdistyksen järjestämä metsävisa. Metsäkeskus on koordinoinut
metsäsertifioinnin vaatimaa lasten ja nuorten metsäosaamisen
lisäämisohjelmaa, jonka puitteissa kaikki metsäorganisaatiot ovat
osallistuneet erilaisiin koululaisten, opettajien, harrastusjärjestöjen ja
metsäalan opiskelijoiden tilaisuuksiin.
Osaavan metsäalan työvoiman saatavuudesta vastaavat Lapissa alan
oppilaitokset Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin ammattiopisto.
Vuonna 2010 ammattikorkeakoulusta valmistui 26 metsätalousinsinööriä
ja Lapin ammattiopistosta 56 metsäalan ammattilaista.




