Pirkanmaa

Den här sidan finns bara på finska.

Puuvarojen hyödyntäminen

Maakunnan metsissä on nykyään puuta kaikkiaan lähes 129 miljoonaa kuutiometriä eli noin145 kuutiometriä hehtaarilla. Puuston määrä on kasvanut jatkuvasti, koska kokonaispoistuma on ollut vuosikausia kasvua pienempää. Kehitystä havainnollistaa hyvin tilasto1960-luvun puolivälistä: puuta oli tuolloin metsissä 90 milj. m3 ja keskikuutio 95 m3 hehtaarilla. Kaikkien puulajien tilavuus on kasvanut tarkastelujaksolla, männyn eniten. Kokonaispoistuma sisältää teollisuuden raaka-aineeksi hakatun puun, polttopuun ja muun kotitarvekäyttöön otetun puun, metsään jäävät hakkuutähteet ja metsään kuolevan puun.

Metsien kasvu on vuodessa runsaat viisi ja puoli miljoonaa kuutiometriä ja keskimäärin 6,3 m3 hehtaaria kohden. Hakkuumäärä on ollut keskimäärin neljä miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Suurin hakkuumäärä, joka vuosittain voidaan hakata ilman, että vähennetään tulevaisuuden puuntuottoa on 5,1 miljoonaa kuutiometriä.

 

Uppdaterad: 16.12.2011 11:58