Hakkuut ja puuvarojen käyttö
Maakunnan ainespuun hakkuukertymä oli vuonna 2010 lähes 4,9 miljoonaa kuutiometriä, josta markkinahakkuiden osuus oli 4,3 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuukertymästä yksityismetsien osuus oli 80 prosenttia. Hakkuumäärä kasvoi noin 30 prosenttia vuodesta 2009, joten talouden elpyminen näkyi hakkuutilastoissa.
Markkinahakkuiden lisääntyessä myös kasvatus- ja uudistushakkuiden pinta-alat kasvoivat vastaavasti. Kaikkien puutavaralajien hakkuut lisääntyivät, etenkin havukuitupuun hakkuut olivat 34 prosenttia edellisvuotta suuremmat. Hakkuutavoitteeseen verrattuna lehtikuitupuuta hakattiin yli tavoitteen, muut puutavaralajit jäivät tavoitteesta. Kestävän käytön kannalta olisi ollut mahdollista hakata noin 0,5 miljoonaa kuutiometriä enemmän.
Puukauppa oli koko vuoden vireää. Maakunnan metsäalan toimijoiden yhteistyönä jatkettiin kuitenkin Puu liikkuu – metsä tuottaa –kampanjan toimenpiteitä mm. lähettämällä noin 2000 metsänomistajalle tuoreeseen metsävaratietoon perustuva tiedote omista metsänhoitotarpeista ja hakkuumahdollisuuksista.
Metsähakkeen käytön kasvu lämpölaitoksissa on taittunut. Metsähaketta käytettiin nyt lämpölaitoksissa 484 000 kuutiometriä, 12 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hakkeesta valtaosa (vajaat 70 prosenttia) on pienpuuta ja kuitupuuta. Lisäksi pientaloissa käytettiin metsähaketta 123 000 kuutiometriä.
Yksityismetsätalouden kannattavuus parani kantohintojen ja hakkuumäärien nousun seurauksena. Nettotulos oli 42 €/hehtaari, kasvua edellisestä vuodesta oli 35 prosenttia




