Metsäkeskukset  |   Palvelut  |   Koulutus ja tapahtumat  |   Uutiset  |   Yhteystiedot  |   Metsäneuvot  |   Metsä verkossa  |   Palaute



Metsälain 10 § lehtolaikkujen määrittely ja käsittelytarve Lounais-Suomessa

luonnonhoitohanke 2008 - 2010

Metsälakikartoituksessa 1997 - 2004 Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueelta löytyi reheviä lehtolaikkuja 158,2 ha ja niiden kokonaismäärä oli 299 kpl.

Hankkeessa valitaan karttatarkastelun pohjalta potentiaaliset metsälain 10§ -lehtokohteet, joiden lehtotyyppi ja puustotiedot tarkistetaan maastokäynnillä sekä samalla todetaan mahdollinen käsittelytarve. Samassa yhteydessä tarkennetaan monimuotoisuustietoja, kuten tietoja kasvillisuudesta ja lahopuusta. Joillekin kohteille määritellään siten kuvioittainen käsittelytarve ja laaditaan hoitosuunnitelma.

Hankkeessa tarkastetaan lehtolaikkujen metsälakikelpoisuus uudelleen ja tarkennetaan metsälakikohteiden määrittelyä lehtojen osalta. Samoin annettaisiin yleisohje mm. lehtolaikun koosta. 
 
Ongelma lehtojen ominaispiirteitten säilymisen kannalta on niiden kuusettuminen. Tämä on Vallan ym. (1990) mukaan ongelma nimenomaan pienissä lehdoissa, joista suurin osa kaipaa jonkinasteista hoitoa tai kunnostusta. Pitkäikäinen, riittävän laaja ja elinvoimainen lehto säilyttää luonteensa ilman hoitotoimia.

Yleensä metsälakiin liittyy metsien käsittelemättömyyden periaate. Tämä on edellytys metsien luonnontilaiselle kehitykselle ja mm. lahopuujatkumon olemassaololle. Tämä periaate olisi hyvä lähtökohta myös lehtojen käsittelytarvetta pohdittaessa. Poikkeuksen tästä muodostavat jalopuulehdot, jotka taantuvat ja jopa häviävät, ellei niiden kuusettumista rajoiteta.

Olisikin tärkeä riittävillä hoitotoimilla turvata jalopuita sisältävissä lehdoissa niiden säilyminen.
Muissa kuin jalopuulehdoissa ei yleensä ole perusteltua käsittelytarvetta. Kuusen happamoittava ja lehtojen maaperää heikentävä vaikutus olisikin yleisesti hyväksyttävä lehtojen normaaliin sukkessioon liittyväksi tapahtumaksi. Tietyissä lehtotyypeissä kuusi on luontaisesti pääpuulaji. 

Hankkeen tavoitteina ovat:

 
• Hoitosuunnitelmien laatiminen niille sopiville kohteille
• Tiedon lisääntyminen metsälain 10 § -lehtokohteista ja lehdoista yleensä
• Tiedon lisääntyminen lehtojen käsittelyn tarpeesta ja hyödyllisyydestä
• Yleisohjeen tekeminen metsälain 10 § -lehdon määrittelystä
• Tehdä jatkohankkeena toteutushanke, jossa hoitosuunnitelma toteutetaan maanomistajan kanssa yhteistyössä. Hoitosuunnitelmakohteille tarjotaan ympäristötukea.

Hanke toteutetaan kahtena erillisenä hankkeena:

Satakunta
Timo Silver
puh. 020 7726304
timo.silvermetsakeskus.fi

Varsinais-Suomi
Sirke Kajava
puh. 020 7726321
sirke.kajavametsakeskus.fi

13.1.2010